Siirry sisältöön

Käyttöehdot

 

Tietoa sivustosta

Palvelun sisältö

Eurahoitusneuvonta.fi –sivustoa ylläpitää Business Finland Oy (jäljempänä Business Finland).

Sivusto kokoaa yhteen EU-rahoitusmahdollisuuksiin liittyvää tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä ohjaa ja neuvoo niiden käytössä. Palvelun tavoitteena on tarjota keskitettyä tietoa EU-rahoituksesta sekä edesauttaa sen kansallista hyödyntämistä.

Osa sivustolla esitetyistä sisällöistä on muiden organisaatioiden kuten Team Finland -verkostoon kuuluvien toimijoiden tuottamaa. Business Finland ei vastaa näistä sisällöistä.

Toiminnot

Yhteydenottolomakkeella voi lähettää kysymyksiä ja palautetta verkkopalvelusta Business Finlandille. Palautteisiin ja kysymyksiin voidaan vastata vain, jos yhteystiedot on täytetty (sähköpostiosoite, nimi). Yhteydenottoihin vastataan ensisijaisesti sähköpostilla.

Verkkoselaimet ja päätelaitteet

Sivusto on responsiivinen, ja sisältö skaalautuu päätelaitteen mukaan. Sivujen ulkoasu on parhaimmillaan käytettäessä uusimpia selainversioita. Sivustoa voidaan käyttää myös vanhemmilla selainversioilla, mutta tällöin kaikki ominaisuudet eivät välttämättä ole täysimääräisesti käytettävissä.

Tiedostolataukset ja lukijasovellukset

Pdf-tiedostojen lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelma, jonka voi ladata ilmaiseksi täältä.

Sivustolle voidaan upottaa myös suoria verkkolähetyksiä ja videotallenteita, jotka tarjotaan suoratoistona erilliseltä palvelimelta päätelaitteen tukemassa muodossa.

Käyttöehdot

Eurahoitusneuvonta.fi -verkkosivujen käyttö edellyttää seuraavien ehtojen hyväksymistä. Avaamalla nämä sivut sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Sivujen käyttö ei ole sallittua, ellet hyväksy näitä ehtoja. Business Finlandilla on milloin tahansa oikeus muuttaa näitä käyttöehtoja päivittämällä ne.

Eurahoitusneuvonta.fi -verkkosivuja saa tarkastella tietokoneella tai vastaavalla laitteella, tulostaa niistä osia ja välittää aineistoa eteenpäin.  Sivujen ja sen sisältämien aineistojen käyttö muuhun kuin ei-kaupalliseen tarkoitukseen on kiellettyä, ellei tähän ole Business Finlandin kirjallista etukäteislupaa.

Sivuston sisältö ja kuvamateriaali ovat Business Finlandin tai sen yhteistyökumppanien omaisuutta ja tekijänoikeuslain suojaamia, ellei toisin ole ilmoitettu.

Business Finlandin julkaisemien tiedotteiden ja muiden julkiseksi tarkoitettujen asiakirjojen käyttö julkiseen tiedonvälitykseen on sallittu, jos tiedon lähde mainitaan sitä käytettäessä.

Tämän sivuston sisältämän aineiston luvaton käyttö tai levitys saattaa loukata tekijänoikeutta, tavaramerkkiin perustuvaa oikeutta ja muuta suojaoikeutta sekä johtaa rangaistukseen ja aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden.

Verkkosivujen toiminnallisuus, sisältö ja vastuu vahingoista

Sivuston sisällössä on kaikin tavoin pyritty tiedon oikeellisuuteen ja ajantasaisuuteen.

Business Finland tarjoaa sivut lukijoilleen sellaisena kuin ne ovat sekä pidättää itsellään oikeuden milloin tahansa muuttaa sivuja ja rajoittaa niille pääsyä. Business Finland ei takaa sivujen virheetöntä ja keskeytyksetöntä käyttöä eikä vastaa sivujen käytöstä mahdollisesti aiheutuvista välillisistä tai välittömistä vahingoista.

Business Finland ei myönnä takuita siitä, että aineisto soveltuu johonkin käyttötarkoitukseen eikä se vastaa sivuston sisällön mahdollisten virheiden käyttäjälle aiheuttamista kustannuksista tai vahingosta. Business Finland ei myöskään ole vastuussa sellaisesta haitasta, joka johtuu sivustoon linkitetystä materiaalista, joka on ulkopuolisten osapuolten julkaisemaa tai jonka ulkopuolinen on tuottanut sivustolle.

Mikäli Business Finlandin verkkosivuilla on linkkejä kolmansien osapuolten verkkosivuille tai palveluun, ei Business Finland vastaa kolmannen osapuolen sivujen sisältämästä aineistosta tai palvelusta. Kolmannen osapuolen sivujen käyttö tapahtuu täysin käyttäjän omalla vastuulla. Tutustu sivujen käyttöehtoihin ja hyväksy ne ennen käytön aloittamista.

Henkilötietosuoja, evästeet ja kolmannen osapuolen ohjelmistot

Business Finland noudattaa henkilötietolain säännöksiä ja suojaa verkkosivustollaan käyvien henkilöiden yksityisyyttä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Tarkemmat henkilötietojen käsittelyn periaatteet löydät täältä.

Tietoa sivuston evästeistä

Business Finland käyttää verkkosivustoillaan ja palveluissaan sekä näiden mobiilisovelluksissa erilaisia teknisiä sovelluksia. Näitä ovat mm. pitkä- ja lyhytkestoiset evästeet, joiden avulla kerätään ja tallennetaan tietoa käytetyistä palveluista ja verkkokäyttäytymisestä. Verkkosivuilla annettu tunnistamisen mahdollistavaa tietoa myös tallennetaan ja kerättyä tietoa voidaan myös yhdistää. Business Finland ei käytä evästeitä yrityksen rahoitusmahdollisuuksien tunnustelussa. Evästeiden ja kerätyn tiedon tarkoituksena on helpottaa verkkoliikenteen analysointia ja sitä kautta parantaa asiakaskokemusta sekä verkkosivuilla että eri palveluissa.

Evästeellä tarkoitetaan dataa, jonka verkkopalvelin tallentaa verkkosivustolla vierailevan tietokoneen kiintolevylle, jotta verkkosivustolla vieraileva tunnistettaisiin. Tietokoneella tarkoitetaan myös älypuhelinta ja tablettia. Evästeiden avulla voidaan tarjota verkkosivustolla vierailevalle mm. kohdennettua sisältöä ja tuotesuosituksia sekä tunnistaa valitun asiointikielen ja kehittää palvelua entistä asiakasystävällisemmäksi. Huomioithan, että tietokoneessa käytettyjen verkkoselainten oletusasetukset todennäköisesti hyväksyy evästeet, mutta ne voidaan poistaa selaimesta palvelun käytön jälkeen tai torjua ne verkkoselaimen asetuksista.

Seuraavassa tietoa Business Finlandin yleisimmin käytössä olevista evästeistä.

Välttämättömät evästeet

EpiServer-julkaisualusta

EpiServer-julkaisualustan eväste säätelee sivustollamme näkyvää sisältöä ja kerää tietoja käyttäjän tekemistä valinnoista. Pyrimme näillä evästeillä parantamaan käyttökokemustasi businessfinland.fi -sivustolla.

Google Tag Manager

Google Tag Manager auttaa meitä jakamaan erilaisia tageja ja koodinpätkiä sivustollamme.

Leadfeeder

Palvelun avulla pyrimme tunnistamaan paremmin sivustollamme vierailleita yrityksiä.

Analytiikan evästeet

Google analytics

Kävijäseurannan tuottama tieto auttaa kehittämään verkkosivujamme. Seurannan toteuttamiseksi Google Analytics käyttää evästeitä, joiden avulla verkkosivustomme tunnistaa tietokoneesi, kun palaat näille verkkosivuille tai selailet niitä. Tallennus koskee mm. sivuston kävijämääriä, miltä verkkosivulta kävijät ovat sivustolle tulleet ja sitä, millä sivustomme sivuilla he käyvät. Lisätietoa Google Analyticsin evästeistä.

Markkinoinnissa käytettävät evästeet

Facebookin evästeet

Käytämme evästeitä jäljittääksemme toimintaa Facebookissa. Nämä evästeet eivät kerro meille, kuka sivuilla vierailee, mutta voimme kerätä tiedon pohjalta kohdeyleisön, jolle voimme näyttää paremmin kohdennettuja sisältöjä verkkosivustoillamme. Tutustu Facebookin evästeisiin osoitteessa.

Twitterin evästeet

Käytämme evästeitä jäljittääksemme toimintaa Twitterissä. Nämä evästeet eivät kerro meille, kuka sivuilla vierailee, mutta voimme kerätä tiedon pohjalta kohdeyleisön, jolle voimme näyttää paremmin kohdennettuja sisältöjä verkkosivustoillamme. Voit tutustua Twitterin evästeisiin tässä osoitteessa.

Linkedinin evästeet

Käytämme evästeitä jäljittääksemme toimintaa Linkedinissä. Nämä evästeet eivät kerro meille, kuka sivuilla vierailee, mutta voimme kerätä tiedon pohjalta kohdeyleisön, jolle voimme näyttää paremmin kohdennettuja sisältöjä verkkosivustoillamme. Tutustu Linkedin-palvelun evästeisiin osoitteessa.

Adform

Adform on mainonnan työkalu, jolla keräämme tietoa mainonnan vaikutuksista. Tutustu Adformin evästeisiin tässä osoitteessa.

Google ads

Google ads on työkalu mainonnan vaikutuksen mittaamiseen liittyvän datan keräämiseen sekä kohderyhmien tunnistamiseen. Nämä tiedot eivät mahdollista henkilöiden tunnistamista.

Business Finlandin ja sen yhteistyökumppanien logojen ja tavaramerkkien käyttöehdot

Sivustolla esiintyvät nimet, kuviot, logot ja tavaramerkit ovat Business Finlandin tai sen yhteistyökumppanien omaisuutta. Niiden kopioiminen, siirtäminen, jakeleminen, tallentaminen tai muu hyödyntäminen on kiellettyä, ellei tähän ole Business Finlandin tai sen yhteistyökumppanin kirjallista etukäteislupaa.

Katso myös

Eurahoitusneuvonta.fi-sivujen kehityksestä ja ylläpidosta vastaa Business Finland. Sivuston saavutettavuusseloste löytyy Business Finlandin sivuilta. Lue lisää.

Muut ehdot

Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Ellei näihin käyttöehtoihin liittyviä erimielisyyksiä pystytä ratkaisemaan neuvottelemalla, ratkaistaan ne Helsingin käräjäoikeudessa.