Siirry sisältöön

Pk-yritysaloite on Euroopan komission ja Suomen valtion vuonna 2017 käynnistämä takausohjelman, jonka tavoitteena on edistää pienten ja keskisuurten yritysten lainarahoitusta. Ohjelman toteuttaa Euroopan investointirahasto (EIR). Takaukset kanavoidaan yritysten käyttöön pankkien kautta.

Yleiskuvaus

Pk-yritysaloite on Suomen valtion, Euroopan komission ja Euroopan investointipankki -ryhmän (Euroopan investointipankki ja Euroopan investointirahasto) yhteinen rahoitusväline. Sen tavoitteena on lisätä luotonantoa yrityksille ja sitä kautta luoda työpaikkoja ja edistetään kasvua. 

Ohjelman tuella Euroopan investointirahasto (EIR) jakaa rahoituslaitosen riskiä näiden yritysten lainarahoituksessa takauksin. Suomessa rahoitusta välittävät EIR:n kanssa sopimuksen tehneet pankit.  Nämä välittäjätahot tekevät Pk-yritysaloitetta hyödyntävät luottopäätökset oman luottopolitiikkansa mukaisesti EIR:n kanssa tekemänsä sopimuksen puitteissa.

Suomessa ohjelman ensimmäinen vaihe käynnistettiin vuonna 2017 ja toinen vuoden 2020 lopulla. Ohjelman puitteissa pankit voivata myöntää pienille ja keskisuurille yrityksille rahoitusta 750 miljoonalla eurolla.

Pk-yritysaloitteen takaamaa lainaa voi käyttää investointeihin, sekä käyttöpääoma- ja yrityskaupparahoitustarpeisiin. Ohjelman mahdollistama takaus on 50 prosenttia. Pk-yritysaloite-ohjelman takaukseen on mahdollista hakea myös Finnveran osatakausta, mutta kuitenkin niin että lainan takausosuus on enintään 80%.

Pk-yritysaloite-takauksen käyttö kerryttää yrityksen saamaa valtiontukea (de minimis). 

Avaintietoja

Ohjelma tarjoaa:

  • 50% takauksen rahoituslaitoksen myöntämään lainaan
  • Lainamäärä voi olla enintään 10 milj. euroa
  • Laina-aika enintään 12 vuotta
  • Lainaa voi käyttää investointeihin, sekä käyttöpääoma- ja yrityskaupparahoitustarpeisiin.

Lisätietoja